Leiritykset alkuun...

Muihin lajeihin ja niitä harrastaviin normaaleihin ihmisiin suhteuttaen alppihiihto ja -hiihtäjät ovat oma rotunsa - normaaleissa lajeissa normaalit ihmiset käyvät töissä, kouluissa, kuka missäkin, ja palaavat askareidensä jälkeen harrastuksen pariin. Hiihtoniilot tekevät toki tätäkin, mutta leimallista on leirittäminen. Leireillä voidaan keskittyä tekemään laadukkaita harjoitteita useasti päivässä, tiimiytymään, pitämään hauskaa... Päivät ovat tiiviitä ja täyttyvät harjoittelun lisäksi ruokahuollosta ja varusteiden huoltamisesta.

Meidän osalta ensimmäinen suksituntumaa hakeva leiri oli tarkoitus järjestää heinäkuussa Norjassa, Galdhõpiggenin jäätiköllä, Juvasshyttanilla. Karavaanin matkatessa kohti Norjan rajaa saimme tiedon, että sateiden ja lämpimien säiden vuoksi lumitilanne oli erityisen huono. Lisäksi jäätikkölle oli muodostunut vaarallisia railoja. Karlskogan McDonals muodosti komentokeskuksen, missä tilannearvion ja kymmenien soittojen jälkeen suunnattiin kohti Saksaa, Wittenburgia.

Spacecrew ready for lift-off                                           Another day at the office!

Wittenburgin halli (http://www.alpincenter.de/) on kuin tehty joukkueille - tarjolla on täysihoitoa ja ideaaliset olosuhteet isoille toistomäärille. Fiilis oli muutenkin erikoinen - ulkona +35 C, sisällä -3. Muutoin paikkakunta vastaa käsitystä itä-saksalaisesta pikkukaupungista.

Meidän juunnujemme lisäksi samaan aikaan treenasivat vieressä Italian maajoukkueen laskijat - aivan samoja suksiharjoitteita tekivät niin Manfred Mölgl, Giuliano Razzoli, Denise Karbon ja Peter Fill kuin meidän junnummekin. Iso ero oli kuitenkin huoltotoiminnassa - meidän suksihuoltopisteemme vastasi lähinnä sirkus Finlandiaa, kun Italian poikien huoltajien puoliautomaattinen tehdas vastasi kliinisyydeltään pikkukaupungin tervyeskeskuksen leikkaussalia. Meidän lähtiessä saapui DSV:n porukka - jos vielä hienommilla autoilla ja huoltologistiikalla. Suomen maajoukkuekin suunnitteli tuloa, mutta rahanpuutteen takia joutuivat perumaan (så ryktet går...).

Nyt kesätauon jälkeen on siis leiritys polkaistu liikkeelle - pienimmät suuntasivat jo perinteiseksi muodostuneelle fysiikkatestileirille Mäntyharjulle, camp Mikko. Luvassa kuntotestiä, nopeustreenejä ja hauskanpitoa saunomisen ja veneilyn muodossa.

Efter camp Mäntyharju följar lägerskolan i Dragsfjärd. Pojkarna har planerat allt möjligt roligt att göra.... Får se vad som händer. I alla fall, Kalle Anka ska följa.

Taalintehtaan leirin aikaan team tehotytöt suuntaa kohti Zillertalia kohti Tukkesia, josta kerroinkin edellisessä blogissa. Luvassa tiivistä treenaamista korkeassa ilmanalassa. Leiriohjelma on pääpiirteissään seuraava:
- herätys 7.00
- punnitus ja tarvittaessa lisänesteytys
- aamulenkki / päivä käyntiin vireystason nostolla
- aamupala 7.30
- hissille 8.15
- kolme hissiä ylös (hississä kamat kiinni, aurinkorasvat naamaan), yläasemalla venyttely
- vapaalaskut ja baanalle
- välipala ja tauko n. klo 10.30
- toinen treeni n. klo 11
- lounas Fernerhausissa tai Sommerbergissa klo 13
- alas kylään
- vapaa-aikaa ja välipala
- iltapäivän kuivatreeni
- uimaan / leikkimään
- illallinen
- nukkumaan 21.30/22.00

Tuohon aikatauluun täytyy sponsorin, autokuskin, suksihuoltajan ja keppineekerin suhteuttaa tekeminen. Sukset harjataan ja vedetään timantilla tai sitten tehdään täydellisempi huolto voiteluineen ja teroittamiseen.

Hektistä - ehkä, mutta niin tekemisen makuista täyttä elämää...